Linkkiapaja logo suomeksi   på svenska
Oppimateriaaleja verkosta
Materiaalin haku
Asiasanahakemisto
Ehdota linkkiä
Hakutuloksia 4 kpl
> Suomalainen moniuskontoinen nettikalenteri!
Useat eri tahot ovat viime vuosina yrittäneet laatia uskontojen yhteistä suomenkielistä kalenteria. USKOT-foorumille kalenteri on ollut eräs sen tärkeimmistä hankkeista. Suunnittelu aloitettiin jo 2008, silloin ajatuksella tuottaa seinäkalenteri, mutta pian päädyttiin nettikalenteriin, paitsi kustannussyistä – hankkeelle ei saatu ulkopuolista rahoitusta - ennen kaikkea sen joustavuuden ja käyttäjäystävällisyyden johdosta. Nyt syyskuussa 2012 julkaistava kalenteri esittelee yleisten juhlapäivien lisäksi islamin, juutalaisuuden, sekä kristinuskon osalta katolisen, luterilaisen ja ortodoksisen perinteen juhlapyhiä ja merkkipäiviä. Kullakin on oma symbolinsa ja värinsä. Klikkaamalla tiettyä pyhää aukeaa näytön kokoinen selittävä teksti. Mukaan on liitetty myös linkkejä lisätiedon saamiseksi. Kunkin uskonnon pyhää selittävä teksti on laadittu asianomaisen uskontoyhteisön toimesta. Kalenteri on tarkoitettu niin suurelle yleisölle, kouluille, päiväkodeille, sairaaloille, puolustusvoimille kuin muille yhteiskunnan laitoksille, joiden piirissä on henkilöitä eri uskontotaustoista. Näin esimerkiksi valtiovalta voi suunnittelussaan helposti huomioida tärkeät uskonnolliset pyhät. Tässä vaiheessa kalenteri kuvaa niiden kolmen monoteistisen uskonnon juhlia ja pyhiä, joiden jäsenyhteisöt ovat USKOT-foorumin jäseniä.
Asiasanat: kalenterit kirkolliset juhlat juhlat kirkkovuosi islam kristinusko juhlapäivät juutalaisuus monimuotoisuus uskonnot kansalliset nettikalenteri juhlapäivät pyhät uskonnollinen

> Weddings In Eastern Europe
Englanninkielinen verkkonäyttely, joka esittelee itä-eurooppalaista hääjuhlakulttuuria. Näyttelyn aineistot on koottu Europeana-hankkeen digitalisoinnin kautta ja ne sisältävät kuvia, videoita ja tekstiä. In traditional cultures, the wedding was one of the most important and complex of all social ceremonies, with its own music repertoire. Although wedding ceremonies from Eastern Europe were essentially similar, local customs varied from region to region, as well as from country to country. Ceremonies and rituals reflected concerns with longevity, fertility, prosperity and happiness. Despite inevitable changes wrought by time, globalisation and industrialisation, remnants of earlier traditions of music and dance are still preserved in Eastern European wedding ceremonies until today. Cultural treasures preserved in the sound archives of Hungary, Lithuania, Poland and Slovenia provide a fascinating look view at vanishing wedding traditions and rituals in Eastern Europe. These photos, videos and sound recordings reconstruct a musical impression of a former time.
Asiasanat: hääpuvut vihkiparit uskonnolliset juhlat häät rituaalit kulttuuriperintö juhlat juhlapäivät juhlaperinne juhlamenot

> Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran verkkomateriaaleja
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran verkkomateriaaleja. Osana SKS:n tietopalvelua tälle sivulle on koottu asiakokonaisuuksia Seuran keskeisaloista. SKS-tietopaketit Kalevalasta ja Elias Lönnrotista sisältävät mm. tiiviin tekstiosuuden, näytteitä Seuran kokoelmista, kirjallisuusviitteitä ja vastauksia usein esitettyihin kysymyksiin.
Asiasanat: kekri juhannus kulttuuriperintö joulu suomalaisuus pääsiäinen tiedonhaku Kalevala juhlapäivät J.L. Elias Runeberg, Lönnrot

> Viestintä ja vapaa-aika
Harjoittaa monipuolisesti puheviestintää. Ymmärtämisen teksteihin on sisällytetty runsaasti dialogia, jonka hallintaa tehtävien suoritus vankentaa. Tutustuttaa anglosaksiseen juhlaperinteeseen. Harrastuksista kertomiseen ja oman maan tapojen kuvailemiseen voi käyttää malleina kurssiin sisältyviä lomanviettoa, asumista ja eri urheilulajeja käsitteleviä tekstejä. Juhlapäiviin liittyvistä sanaristikoista on poimittavissa omia kuvauksia elävöittävää sanastoa. Johdattelee lisäksi ymmärtämään tavallisimpia britti- ja amerikanenglannin ääntämis- ja sanastovariantteja.
Asiasanat: vapaa-aika juhlapäivät puheviestintä englannin kieli kielet harrastukset etäopetus viestintä puhuttu kieli englannin kieli lukio Opetushallitus

Valikoituja ja luokiteltuja verkko-oppimateriaaleja opetuksen ja oppimisen tarpeisiin. Varsinaisten oppimateriaalien ja oppimisaihioiden lisäksi mukaan on valikoitu opetukseen soveltuvia viivapiirroksia ja kuvia.
Tulostettava versio
Palvelua ylläpitää Opetushallitus