Linkkiapaja logo suomeksi   på svenska
Oppimateriaaleja verkosta
Materiaalin haku
Asiasanahakemisto
Ehdota linkkiä
Hakutuloksia 1 kpl
icon
> Tunne-etsivät
Tunne-etsivät on pelillinen oppimateriaali, jonka avulla harjoitellaan tunteiden tunnistamista puheesta ja kasvojen ilmeistä. Peli etenee juonellisesti ja sen vaikeustaso voidaan valita etukäteen tai se voi mukautua automaattisesti käyttäjän osaamista vastaavaksi. Osana pelin etenemistä pelaajan on tunnistettava tunnetiloja sekä kasvoilta että puheesta ja kyettävä yhdistämään kasvoilla ja puheessa esiintyviä tunnetiloja toisiinsa. Pelissä käydään sarjakuvakertomusten avulla läpi myös sosiaalisia ristiriitatilanteita, joiden ratkaisemiseen pelaajaa ohjataan erilaisten ajatteluun ja käyttäytymiseen liittyvien myönteisten toimintamallien kautta. Oppimateriaalissa on mukana myös sanavaraston laajentamisharjoituksia ja kielikuvien ymmärtämistä helpottavia selityksiä. Peli on tarkoitettu erityisesti kuulovammaisten sekä kielenkehityksen erityisvaikeutta ja ns. autismin kirjon häiriöitä (mm. ADHD, Aspergerin oireyhtymä) edustavien lasten opetuksen ja kuntoutuksen tueksi. Se soveltuu kuitenkin näiden erityisryhmien lisäksi kaikille 6–12-vuotiaille lapsille, joita kiinnostaa tutustua tunteisiin ja erityisesti, jos tunteiden tunnistaminen on heille pulmallista tai heillä on vaikeuksia sosiaalisissa tilanteissa/kaverisuhteissa. Lasta ohjaavalle aikuiselle on tarjolla materiaalin käyttöideoita koskeva lyhyt ohjeistus.
Asiasanat: autismi kuulovammaiset tunteet tunnistaminen tunteiden

Valikoituja ja luokiteltuja verkko-oppimateriaaleja opetuksen ja oppimisen tarpeisiin. Varsinaisten oppimateriaalien ja oppimisaihioiden lisäksi mukaan on valikoitu opetukseen soveltuvia viivapiirroksia ja kuvia.
Opetushallitus logo
print Tulostettava versio
Palvelua ylläpitää Opetushallitus