Linkkiapaja logo suomeksi   på svenska
Oppimateriaaleja verkosta
Materiaalin haku
Asiasanahakemisto
Ehdota linkkiä
Hakutuloksia 1 kpl
icon
> Virtuaalinen 1700-luvun alun kylä - Toivola
Miltä näytti suomalainen kylä satoja vuosia sitten? Uuden tekniikan myötä virtuaalimallit ovat astuneet osaksi menneisyyden maisemien tutkimusmenetelmiä ja havainnollistamistyökaluja. Mallien avulla niin tutkijalle kuin muillekin menneisyydestä kiinnostuneille tarjoutuu kirjallisia ja perinteisiä kuvallisia esityksiä kokonaisvaltaisempi mahdollisuus kokea kadonnut maisema, jopa liikkua siinä. Tässä virtuaalimallissa pyritään havainnollistamaan yhden suomalaisen kylän ja sen lähiympäristön mahdollista ulkoasua vanhan maakirjakartan pohjalta. Mallinnettu kylä on Hollolan pitäjän Toivolan kylä Päijät-Hämeessä. Toivolan kylämaiseman rekonstruktio on tulkintaa siitä, miltä sisäsuomalaisessa läntisten ja itäisten kulttuuripiirteiden kohtausalueella on voinut näyttää uuden ajan alun ensimmäisinä vuosisatoina. Virtuaalinen Toivolan kylä on Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksen Ihminen, aika, maisema -projektin ensimmäinen julkinen esitys Toivolan kylämaiseman varhaisvaiheista.
Asiasanat: maantiede verkko-opetus virtuaaliympäristö kylätutkimus kylät maantieto historia virtuaaliretki

Valikoituja ja luokiteltuja verkko-oppimateriaaleja opetuksen ja oppimisen tarpeisiin. Varsinaisten oppimateriaalien ja oppimisaihioiden lisäksi mukaan on valikoitu opetukseen soveltuvia viivapiirroksia ja kuvia.
Opetushallitus logo
print Tulostettava versio
Palvelua ylläpitää Opetushallitus